"Nuku rauhassa lapsonen
minä untasi valvoen
sä et koskaan yksin jää
millon on päivä viimeinen
sitä koskaan mä tietää voi en
uskon vielä kohdataan..."
 

Näillä sanoilla alkaa Arttu Wiskarin koskettava biisi Tuhkaa ja ikävää. Jos minä tulen poistumaan tästä elämästä oman käden kautta, niin tuon biisin tahtoisin esitettävän hautajaisissani. Se on kaunis ja se kertoo ikään kuin minusta. Minä olen rikkinäinen ihminen.

Herra O nukkuu tuossa vieressä, pieni kuononsa vasten oikeaa nilkkaani. Niin se on tavannut viime yöt nukkua. Aivan kiinni minussa. Se pelkää minun katoavan...

Tein sunnuntai-iltana kollaasi taulun ja nimesin sen "Hyvänmielentauluksi". Siinä on suurissa kehyksissä ystävieni, eläinteni, kummityttöni ja muita kuvia minulle rakkaista muistoista. Se on tuossa kunniapaikalla keskellä olohuone-makuuhuoneeni seinää. Sitä olenkin monesti jo tuossa seisoskellut katselemassa. Voi kun voisin palata asioissa vuoden taakse päin... Ehkä tekisin kaiken toisin. Tai ainakin eläisin ne onnen hetket uudelleen huolella.

Minun on kamala ikävä... <3...